Siirry pääsisältöön

Flamenco Proyecto Místico

Flamenco Proyecto Místico ja Johanna Tuominen



Projekti Místicon Esiintymiset:

23.7.2013 Tampereen Flamencofestivaalit, Avoimet Lauteet, Telakka
24.5-25.5-26.5.2013 Huoneteatteri, Jyväskylän Flamencoyhdistyksen kevätnäytös, Jacaranda
18.5.2013 Ylä-Kaupungin Yö, Vakiopaine Teatteri
11.1.2013 Pakko Tanssia Kiertue, Tampere
4.11.2012 Sataa, sataa kopisee, Jyväskylän Flamencoyhdistyksen syysnäytös, A-sali
6.10.2012 Jyväskylän Flamencoyhdistys, Matinnea, Mäkitupa
15.9.2012 Ilokivi, Ympäristöpäivät

Projekti Místicon tulevat esiintymiset:

suunnitteilla ..

Koreografien ja projekti Místicon synnystä...


Soolo projekti Místico sai alkunsa eräänä kauniina Toukokuisena päivänä 2012. Surffaillessani internetin ihmeellisessä maailmassa kappale Mi Tierra ( La Esperanza) sykähdytti minua. Ihastuin alunperin kappaleen hieman konemaiseen rytmiikkaan, mutta myös siihen, että kappale ei ollut aivan perinteinen flamencokappale. Koreografia iskeytyi aika pian ajatuksiini kappaletta kuunnellessani ja tanssikuviot luoviutuivat hyvinkin nopeasti sen ympärille. Tässä vaiheessa soolo projektini oli yhden kappaleen varassa, ja mielessä vielä hautui kokonaisen ohjelmiston esittäminen. Soolo projekti Místico oli tarkoitus esittää ensimmäisen kerran Jyväskylän Flamenco yhdistyksen Matinneassa 6.10.2012, mutta koreografini sainkin yllättäen mahdollisuuden päästä ensi-iltaan Ilokivessä, Ympäristöpäivä tapahtumassa 15.9.2012, joka oli minulle myös ensimmäinen esiintyminen soolotanssijana. Siitä alkoikin inspiraatioiden aika ja místico projektin muotoutuminen. Seuraavaksi esiinnyin Jyväskylän Flamencoyhdistyksen matinneassa, jonka jälkeen jatkoin tanssikeikkaani Jyväskylän Flamencoyhdistyksen syysnäytökseen Sataa, sataa kopisee A-salille 4.11.2012. Tämä oli vasta alkua kaikelle ja místicon alkuhuumaa. Töitä olisi edessä.

Ohjelmiston syntyminen koreografien ympärille..


Syksyn ja talven 2012 esiintymisien jälkeen alkoi mielessäni hautua uusia koreografioita, joista Rocío Juradon bulerias flamencokappale Que Se La Lleve El Aire oli varmasti ensimmäinen, jonka tein hyvin lyhyessä ajassa itselleni, mutta joka myös sanoituksellisesti ja sävellyksellisesti kosketti minua tanssijana. Tämä bulerias koreografi jatkuu Mi Tierra kappaleen perään synkassa. Se, että innostuin esittää kaksi kappaletta peräkkäin oli oikeastaan sattuma, koska treeneissä tämä Rocion bulerias tuli aina heti Mi Tierran perään, johtuen iTunesin soittolistasta. Jälkeenpäin havahduin ideasta yhdistää koreografit ja kappaleet. Rocio Juradon kappale Solita En Mi Balcon oli oikeastaan kappale, jota hieman vastustelin, koska se olisi jälleen tangos, mutta, koska kappale kummitteli aina soittolistoillani, ja jotenkin aina vain innostuin siitä uudelleen ja uudelleen. Tämä oli koreografeistani tuorein, vaikka kappaletta olen kuunnellut hyvinkin paljon. Canelitan Kimbala oli oikeastaan Mi Tierran jälkeinen revittelykappale, joka sittemmin muotoutui koreografiksi saakka jossain Rocion buleriaksen synnyn välimaastossa, mutta joka jäi vielä maustumaan mieleeni. Ylä-kaupungin Yö 2013 oli seuraava etappi ja halusin jotain poikkavaa. Taustanauhat alkoivat tympäistä ja olinkin jo keskustellut tulevan kitaristin kanssa mahdollisesta improvisaatio osiosta. Flamenco on kaikenkaikkiaan parhaimmillaan improvisaatiota. Sain mukaan myös cajonia soittavan multirumpalin Keijo Koskenharjun. Aikaa ei ollut kovinkaan paljoa muotoilla esitystä, mutta jälkeenpäin ajattelen, että kynnys nousta lavalle oli suurempi, kuin itse esitys. Yläkaupungin Yön ohjelmistossa oli kuitenkin aluksi taustanauhalla esitettäviä koreografioita, osaltaan siksi, että sain esityksestäni puolituntisen. Yläkaupungin Yön jälkeen olin suhteellisen rauhallisin tunnelmin menossa Jyväskylän Flamencoyhdistyksen kevätnäytökseen, jonka jälkeen tie johti minut Tampereen flamencoyhdistyksen flamencofestivaaleille Avoimet Lauteet tapahtumaan. Siellä esiinnyin aluksi yhdellä taustanauha kappaleellani ja lopuksi kitaristin säestyksellä improten. Vuosi 2012-2013 oli osaltaan avautuvaa näkymää tulevaisuudelle, sillä tiesin, että en tyytyisi näihin saavutuksiin.

Tulevaisuuden suunnitelmat..


Tarkoitus olisi treenata mahdollisimman paljon ja jatkaa koreografien tekemistä, sekä omaa soolo uraa. Lisäksi tavoitteisiini kuuluu saada mahdollisimman monia tahoja kiinnostumaan minusta flamencotanssijana, sekä saada tanssikeikkoja ja edetä ammattimaisesti eteenpäin. Tällä hetkellä oma soolo projektini on äärimmäisen kiehtovaa ja aion kuluttaa varmasti aikaa satoja tunteja sen eteen, sekä kehitykseen flamencotanssijana, mutta jonain päivänä voisin kuvitella tarjoavani myös tanssikursseja ja tunteja. Lisäksi pidempi aikaisena haavena on ollut akateeminen flamencotanssijan tutkinto, johon yritän saada apurahoja.

Mikä on projekti Místico?


Projekti Místico toimii soolotanssi esitysteni nimenä keikoilla, mutta sana Místico, joka on Espanjaa ja tarkoittaa mystistä, kertoo myös koreografi ohjelmistostani siten, että nimensä mukaisesti tanssillinen ilmaisuni pitää sisällään mystisiä vivahteita, tunteiden paloa ja antautumista tanssille. Apuna toimivat vielä taustanauhat, mutta myös tarkoitus olisi siirtyä elävän musiikin pariin lähitulevaisuudessa. Haaveinani on myös flamencon laulaminen.

Tällä hetkellä olen rakentanut projekti Místico ohjelmiston ympärille yhteensopivia kappaleita, ja esitystä ja koreografiaani suunniteltaessa olen pyrkinyt tuomaan flamencon tunnemaailmaa vahvasti ja monipuolisesti esille. Soolo ohjelmistooni kuuluu tällä hetkellä flamencopalojen muodossa mm. tangosta ja buleriasta. Visuaalisesti esitykseni on melko räikeä ja pitää sisällään, niin viuhka, huivi, sekä bata de cola tekniikkaa.

Ohjelmistokappaleet taustanauhoilla 11-15 min:

- La Esperanza: Mi Tierra, (4:45) (viuhka)
- Rocío Jurado: Que Se La Lleve El Aire (3:31)
- Rocío Jurado: Solita En Mi Balcón (3:33) (huivi)
- Falete: Lo Siento Amor (4:14) (bata de cola)

Improvisaatio- osuus (5-10min):
Kokoonpano improvisaatiossa:

Kitara: Eero Savilehto
Cajon: Keijo Koskenharju
Tanssi: Johanna Tuominen


Yhteisen improvisaatio osuuden tarkoituksena on esittää useamman kappaleen yhteen nivottu osio, jossa esiintyy, niin neli kuin 12 jakoisia, perinteisempiä flamencokappaleiden osia, kuin hieman modernimpaa, mutta hyvin kontrastimaisesti ilmaistua flamencoa ilosta vakavuuteen aksentoituna. Improvisaatio osuuksissa on myös ripaus nykytanssia. Pyrimme tuomaan vahvan ilmailun ja duenten yleisölle.

Soittajista:


Kitaristina toimii taitava ja lahjakas Eero Savilehto, joka innostui flamencomusiikista talvella 2012. Hän on soittanut koko elämänsä monenlaisia soittimia, mutta joista akustinen kitara on viime vuosina vienyt sydämen ja flamenco iskeytynyt inspiraation lähteeksi. Hän tulee esittämään hienoja flamenco ilmaisuja omien tuntemuksien pohjalta.

Keijo Koskenharju on multirumpali, joka myös opiskelee Jyväskylän Konservatoriossa, mutta esiintyy ja harjoittelee aktiiviisesti monissa eri kokoonpanoissa.











Projekti Místicon kuvia


flamencotanssikeikoilta 2012-2013
Valokuvaaja: Mikko Issakainen













Koreografia Místico syksy 2012 




Photo: Ilokivi, Soolo Projekti Místico 15.9.2012, Valokuvaaja: Tiina Ekosaari

Koreografia Místicon treenipäiväkirja ja
esiintymistunnelmia 3.9.2012-7.12.2012:

3.9.2012 Kesän aikana kuuntelin ja fiilistelin kappalettani ja tanssin improfisoiden sitä kotona. Kokeilin rytmiikkaan hieman koputuksia ja hain erilaisia vaihtoehtoja. Elokuussa sairastelin flunssaa, enkä sitten päässyt aloittamaan tanssisalilla, mutta nyt olen kerennyt jo treenaamaan 2 viikkoa ja olen saanut mielestäni aikaan aika kivan tuntuisen ohjelman. Koputukset alkaa muotoutumaan ja esitys on jo osaltaan aika kasassa.

5.9.2012 Koreografiani alkaa olemaan pitkälti valmis. Muutamia osia vielä hiottavana, mutta kaiken pitäisi olla ensi viikon lauantaina valmiina. Olen aika tyytyväinen saavutukseeni. Toki helpottaa, että valitsin esityskappaleeni jo Toukokuussa ja kerkesin kesän aikana miettimään rauhassa koreografiaani, että sain sen näinkin nopeasti valmiiksi. Olen oppinut paljon koreografian tekemisestä. Tänään mietin, kuinka teknistä tanssiesitykseni vielä tässä vaiheessa on, mutta joka on erittäin tarpeellista, että koreografia alkaa olemaan selkärangassa. Seuraavan viikon panostan tanssin tunteen luomiselle. Taiteellinen osa on vielä käymättä. Näihin ajatuksiin ja tunteisiin tänään.

6.9.2012 Lepopäivä koreografiasta, joka on muuten tämän viikon ainoa lepopäivä lukuunottamatta illalla olevaa tanssituntia. Käyn Jyväskylän Flamencoyhdistyksellä tanssimassa oman projektin ohella kahdella eri tasotunnilla. Näillä tunneilla teemme koreografiaa kevätnäytökseen 2013 Toukokuussa. Jokatapauksessa ensi-esitykseni tulee toteutumaan Arktis.klubi tapahtumassa Ilokivessä 15.9.2012 ympäristöpäivien yhteydessä Jyväskylässä, tässä linkki tapahtumaan https://www.facebook.com/events/438773042840837/
Mielelläni olen mukana tapahtumassa muutenkin, sillä sen lisäksi, että olen kasvissyöjä, niin peräänkuulutan myös eläinten oikeuksia. Ympäristöä koskevat asiat ovat lähellä myös minun aatteitani.

10.9.2012 Kroppa huutaa lepoa, mutta mieli ei anna periksi. Eilen kokeilin kahdenlaista esiintymisasua ja  vielä illalla edelleen pohdin valintaani, joten tänään vuorossa on jälleen pari uutta asukokonaisuutta treenien ohella kokeiltavana. Asuni valinta riippuu nyt siitä, että haluanko kukonjalka osiooni ison hameen, jossa helma näyttää hienolta noustessaan korkeuksiin, vai haluanko esitellä tiukentuneita reisiäni merenneito tyylisessä mekossa. Värejä en tässä osiossa nyt paljasta, ja kerrottakoon vielä, että kuvia ja videomateriaalia on luvassa! 5 päivää h-hetkeen.

12.9.2012 Jännittää! Jännittää niin paljon, että tämän päivän treeneissä jalat vaan tärisivät ja ajatukset harhailivat siellä täällä. Tietenkin on ehkä hyvä, että jännitän tässä vaiheessa, että en jännittäisi sitten itse esityksessä, mutta se jää nähtäväksi. Kävin maanantaina tunnustelemassa lattiaa Ilokivessä, ja siellä sain pieni muotoisen paniikin, koska en ollut ajatellut sisääntulo suuntia ja poistuloja. Tänään kuitenkin Mäkituvalla treenatessani tein esitykseni eri suunnasta, jotta mieleni nyt tottuisi tuohon ajatukseen. Mielen kiemurat! Kuinka paljon ne vaikuttavatkaan! Sain silti jotain aikaiseksikin tänään. Viime viikon koputus sähellykset sain onneksi korjattua tänään. Nyt vaan täytyy pitää hermot kurissa ja keskittyä kunnolla. Minä tiedän mitä teen minä osaan tämän ja sitä saan nyt hokea itselleni, jotta lauantaina olen rento ja luova tanssimaan.

14.9.2012 Tänään omistin päivän hyvin kevyelle tanssimiselle. Pääsääntöisesti päivä meni venytellessä, oman tukan värjäämisessä ja laitossa, sekä esiintymisasun suunnittelussa. Aamulla tuntui, että olin vain väsynyt ja päivän tanssituokiossa olin hieman poissa oleva, joten jätin parin kerran läpimenon jälkeen koreografiani hautumaan mieleeni. Hyvä niin. Nyt illalla olen lähinnä tankannut ravintoa huomispäivän koitosta varten ja kaunistautunut. Huomenna päivällä olon mukaan menen vielä mäkituvalle lämmittelemään, tai sitten lämmittelen ihan vaan kotona ja teen läpimenot Ilokivessä kolmen aikoihin. Mieli on jo tulevassa, mutta yllättävän keskittynyt olotila, vaikka luulin, että olisin jännityksestä piukeena. Flamencotanssi ystäväni Tiina Ekosaari on luvannut tulla kuvaamaan esitykseni huomenna, joten saan ammattitason kuvia tanssistani.Huikeaa! En voi muuta kuin odottaa huomista ja yrittää nukkua. Ja sitten pitää mieli rauhallisena ja keskittyä tulevaan. Olen ollutkin tänään hiukan poissa oleva ja hiljainen, mutta nyt tiedän, miksi. Keskityn.

17.9.2012 Ensi-ilta meni pienistä teknisistä äänentoisto ongelmista ja viuhkan rikkoutumisesta hyvin. Jälkeenpäin kukaan ei edes ollut huomannut sen rikkoutumista. Itse huomasin sen tanssini puolivälissä, että nyt viuhka ei ole ihan normaalin tuntuinen. ( nauraa ) mutta jätin sitten muutaman viuhkan avauksen vain pois ja suoritin esitykseni. Tästä on hyvä jatkaa ja jatko esityksiä ajatellen tiedän äänentoiston tärkeyden vähän paremmin. Ei liian lujalla, mutta ei kuitenkaan niin pienelläkään, että en kuule rytmiikkaa kunnolla. Onneksi koreografia oli minulla niin selkärangassa, että olisin tehnyt sen ilman musiikkiakin heittämällä :) Kuvia lisäilen tänne heti, kun saan niitä ja mahdollisesti pientä videotakin jossain vaiheessa. Seuraava esiintyminen on sitten kolmen viikon päästä jokavuotiseksi perinteeksi muodostuneessa Jyväskylän Flamenco yhdistyksen matinneassa 6.10.2012. Tarkoitus olisi nyt kolmen viikon aikana vielä hio esitystä, mutta ei ihan niin intensiivisellä otteella. Lähinnä keskityn luovuuden esiin tuomiseen, nyt kun tekniset asiat koreografiassa on kunnossa. Tästä eteenpäin ja lisää keikkoja toivoen. Muutamasta paikasta olen jo ajatellut kysyä. Katsotaan miten tytön käy ;)

4.11.2012 Sataa, sataa kopisee flamenconäytös järjestettiin A-salilla Jyväskylässä. Olin jo saanut varmuutta esiintymiseeni ensimmäisen keikan ja matinnean myötä, joten tekniseen puoleen ei tarvinnut enää keskittyä niin intensiivisesti. Pientä hiontaa tein tietenkin opettajien tuutoroinnin jälkeen. Lava improfisointi loisti ja olin erittäin keskittynyt näytökseen. Pienistä hapuroinnista huolimatta, jonka jännitys sai aikaan yleisö tuntui kuitenkin nauttivan. Voin myös olla tyytyväinen saamaani palautteeseen, mm. opettajilta. Toki kaiken olisi voinut tehdä vieläkin paremmin. 

Tällä kokemuksella ja varmuudella aloitan hiomaan uutta koreografiaani, joka pitäisi valmistua Joulukuun 2012 loppuun mennessä. Olen kuullostellut useita flamencokappaleita ja sieltä muutama on noussut jo suosikiksi. Nähtäväksi jää, mikä kappale toteutuu. Näin 5-flamencovuotta aloittaessani on aika astua 12-jakoisten kappaleiden pariin, tosin rakastan edelleen tangos kappaleita ja varmasti tulen niitäkin vielä esittämään, koska näitä 4-jakoisia kappaleitakin on yllinkyllin ja haastetta niissäkin on riittämiin. 

Kävin 31.10.2012 Pakko Tanssia promokiertueella pohtimassa suuremmalle lavalle astumista. Jännitti aivan kamalasti, mutta a-salin näytöksen jälkeen voin nostaa taas rimaa korkeammalle, ja ehkä kykenen antamaan parhaani. Koreografiaan joutuu tällä kertaa panostamaan sen 110%, joten nähtäväksi jää, mikä on ensimmäinen esiintymiskappaleeni. Koreografioita täytyisi olla koko kisan aikana 3 koren verran. Mielessäni on käynyt jonkin asteinen miksaaminen. Mutta työstäminen ajatus hengessä on vielä käynnissä, enkä tietenkään paljasta kaikkea.

7.12.2012 Proyecto Mistico tulee saamaan kyytiä ensi viikolla, kun aloitan vanhan koreografiani uudistamisen. Vanhaan koreografiaani tulee lisää koputuksia ja aksentoituja lopetuksia, kiitos Mari Carmen Guerrero 3 viikon opetuksestasi! Tekniikoita ja kuvioita olen ammentanut hyvin paljon hänen opeistaan tuleviin koreografeihini.


Photo: Ilokivi, Soolo Projekti Místico 15.9.2012, Valokuvaaja: Tiina Ekosaari


Photo: Matinnea Jyväskylän Flamencoyhdistys 6.10.2012, Projekti Místico


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Treenipäiväkirja - Díario de Práctica

 Joanna´s  Baile De Las Sombras  13.3.2014 On aikaa siitä, kun olen viimeksi päivittänyt treenipäiväkirjaani osaltaan johtuen siitä, että olen ollut kolmen kuukauden valmennusmatkalla sydämeeni ja unelmaani. CV-osiosta löydät lisätietoa opiskelustani flamencon parissa. Nyt olen työstämässä vuoden 2014 esityksiä. Tänä vuonna esiintymiseeni kuuluu   http://www.fabricaflamenca.com/  Sevillasta tilaukseen laittamani bata de cola. Bata de cola on hame, jota täytyy tanssittaa kauniisti, kuningatarmaisesti, sillä itse hame on tullut Espanjan kuninkaalisen väen juhla-asusta. Bata de cola hameen käyttö tanssissa vaatii harjoittelemista ja siihen kuuluvan tekniikan hallitsemista. Hame on myös normaalia painavampi, kuin esim. "perus" flamencomekko, joten jalkalihaksien säännöllinen treenaaminen on oletettavaa. Tanssi esitykseni kantaa nimeä Joanna's baile de las sombras Suomeksi: Johannan tanssi varjojen kanssa. Nimi sai alkunsa erään Granadalaisen hotellin

Flamencotanssiteos- Esperanza

Flamencotanssiteos- Esperanza "Flamencotanssiteos Esperanza on käynyt läpi taiteellisia muutoksia ja se on nyt mukana Jyväskylän Yliopiston ja Taideyliopiston järjestämässä tanssipedagogiigan 2024-2025 koulutuksen oma liike kurssin koreografiaprosessin tanssillisen työn kohteena."  Flamencoteos Esperanza (suomeksi toivo ja odotus) sai alkunsa opiskelumatkallani 2016 Sevillan Trianassa sijaitsevan kadun nimestä Calle Esperanza de Triana. Tämä on legendaarisen Sevillan Trianan alueen katu, joka ympäröi koko Trianan oman pienen keskustan värikkäitä ja rönsyileviä putiikkeja ja äänekkäitä kahvila-tapasbaareja. Sevillan Trianan sydän on täynnä taidetta, rakkautta ja flamencoa, joka ei nuku silloinkaan, kun aurinko laskee ja nousee.  Esperanzan matka flamencoteokseksi alku alkoi syntymään Sevillan auringon paahteessa Kesäkuussa 2016, mutta ensimmäisen kosketuksen koreografisesti se sai vasta 2017 keväällä. Esperanza on oman elämän kasvutarina, niin uuden syntymisestä, k

Kulttuuriopintoja ja Flamencon rytmejä Sevillassa 2016

Työharjoittelu ja Museo del Baile Flamenco, Sevilla   Aloitin muutama viikko sitten työharjoitteluni Museo del baile Flamenco, Sevilla ts. Sevillan flamencotanssi museossa, joka sijaitsee kuuluisan Plaza Alfalfan ja Sevillan katedraalin läheisyydessä. Museo perustettiin Sevillan flamencotanssija Cristina-Hoyos :sen aloitteesta 7. Huhtikuuta vuonna 2006, joten museo itsessään ei ole kovin vanha.   Cristina Hoyos aloitti tanssimisen jo 12-vuotiaana. Liityttyään Antonio Gades :in johtamaan ryhmään hänen tanssiparikseen vuonna 1969 Cristinan ura lähti nousukiitoon trilogioiden mm. Bodas de sangre,  Carmen ja El amor brujo tähdittämänä. Kuinka minä löysin tämän työharjoittelupaikan on sattumaa, sillä useiden hakemuksieni perusteella olin alunperin menossa aivan toiseen paikkaan. Näin kahden viikon jälkeen voin kuitenkin sanoa, että olen enemmän kuin onnellinen harjoittellupaikastani, vaikka helppoa ei todellakaan ole aina ollut.  Työpäiväni vaihtelevat viikottain. Iltavuoroissa mm. va