Siirry pääsisältöön

Flamencotanssiteos- Esperanza

Flamencotanssiteos- Esperanza

"Flamencotanssiteos Esperanza on käynyt läpi taiteellisia muutoksia ja se on nyt mukana Jyväskylän Yliopiston ja Taideyliopiston järjestämässä tanssipedagogiigan 2024-2025 koulutuksen oma liike kurssin koreografiaprosessin tanssillisen työn kohteena." 


Flamencoteos Esperanza (suomeksi toivo ja odotus) sai alkunsa opiskelumatkallani 2016 Sevillan Trianassa sijaitsevan kadun nimestä Calle Esperanza de Triana. Tämä on legendaarisen Sevillan Trianan alueen katu, joka ympäröi koko Trianan oman pienen keskustan värikkäitä ja rönsyileviä putiikkeja ja äänekkäitä kahvila-tapasbaareja. Sevillan Trianan sydän on täynnä taidetta, rakkautta ja flamencoa, joka ei nuku silloinkaan, kun aurinko laskee ja nousee. 

Esperanzan matka flamencoteokseksi alku alkoi syntymään Sevillan auringon paahteessa Kesäkuussa 2016, mutta ensimmäisen kosketuksen koreografisesti se sai vasta 2017 keväällä. Esperanza on oman elämän kasvutarina, niin uuden syntymisestä, kuin vanhan pois kuolemisesta. Esperanza toivoo ja odottaa, luopuu vanhasta ja kasvaa vahvempana uudelleen. Flamencotanssiteos Esperanzan ensimmäinen ensi-ilta julkaistiin toukokuussa 2018 Ylä-kaupungin Yön festivaalin ohjelmistossa ja se on saamassa jatkoa. Flamencotanssiteos Esperanza on käynyt läpi taiteellisia muutoksia ja se on nyt mukana Jyväskylän Yliopiston ja Taideyliopiston järjestämässä tanssipedagogiigan 2024-2025 koulutuksen oma liike kurssin koreografiaprosessin tanssillisen työn kohteena.




Fe, Esperanza, Amor (suom. usko, toivo, rakkaus) ovat flamencoteos Esperanzan avainsanoja sen luomisprosessissa. Esperanza on matka meidän mielessä. Se kertoo tarinan toivosta ja selviytymisestä, taustalla melankolia surusta. 
Esperanza ilmaisee voimakkaita, mutta myös pehmeitä kerroksia ja tunteita, sekä niiden kontrasteja, mitä flamencotanssin rytmisyys tasapainottaa. Esperanzan esitysmusiikki tunnustaa flamencolle tyypillisiä sävelkulkuja jotka ovat yhdistyneet moderniin flamencoon, niin ilmaisullisesti ja rytmillisesti




Fe, Esperanza, Amor (eng. Faith, Hope, Love) is the key words of the expressions and story, creating flamenco dancing artwork Esperanza. Esperanza is the travel in our mind. It's telling to story about hope and survive, behind some melancholy and sad. Esperanza impressing strong, but also soft feelings and contrast, what flamenco rhythmically balancing. The music expressing modern flamencomusic with dancing artwork primitives flamenco movement and rhythm. 


Lisätietoa tanssiteoksesta Instagramissa:
@juanadelagolondrinarosa


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Flamenco Proyecto Místico

Flamenco Proyecto Místico ja Johanna Tuominen Projekti Místicon Esiintymiset: 23.7.2013 Tampereen Flamencofestivaalit, Avoimet Lauteet, Telakka 24.5-25.5-26.5.2013 Huoneteatteri, Jyväskylän Flamencoyhdistyksen kevätnäytös, Jacaranda 18.5.2013 Ylä-Kaupungin Yö, Vakiopaine Teatteri 11.1.2013 Pakko Tanssia Kiertue, Tampere 4.11.2012 Sataa, sataa kopisee, Jyväskylän Flamencoyhdistyksen syysnäytös, A-sali 6.10.2012 Jyväskylän Flamencoyhdistys, Matinnea, Mäkitupa 15.9.2012 Ilokivi, Ympäristöpäivät Projekti Místicon tulevat esiintymiset: suunnitteilla .. Koreografien ja projekti Místicon synnystä... Soolo projekti Místico sai alkunsa eräänä kauniina Toukokuisena päivänä 2012. Surffaillessani internetin ihmeellisessä maailmassa kappale Mi Tierra ( La Esperanza) sykähdytti minua. Ihastuin alunperin kappaleen hieman konemaiseen rytmiikkaan, mutta myös siihen, että kappale ei ollut aivan perinteinen flamencokappale. Koreografia iskeytyi aika pian ajatuksiini kappaletta...

Treenipäiväkirja - Díario de Práctica

 Joanna´s  Baile De Las Sombras  13.3.2014 On aikaa siitä, kun olen viimeksi päivittänyt treenipäiväkirjaani osaltaan johtuen siitä, että olen ollut kolmen kuukauden valmennusmatkalla sydämeeni ja unelmaani. CV-osiosta löydät lisätietoa opiskelustani flamencon parissa. Nyt olen työstämässä vuoden 2014 esityksiä. Tänä vuonna esiintymiseeni kuuluu   http://www.fabricaflamenca.com/  Sevillasta tilaukseen laittamani bata de cola. Bata de cola on hame, jota täytyy tanssittaa kauniisti, kuningatarmaisesti, sillä itse hame on tullut Espanjan kuninkaalisen väen juhla-asusta. Bata de cola hameen käyttö tanssissa vaatii harjoittelemista ja siihen kuuluvan tekniikan hallitsemista. Hame on myös normaalia painavampi, kuin esim. "perus" flamencomekko, joten jalkalihaksien säännöllinen treenaaminen on oletettavaa. Tanssi esitykseni kantaa nimeä Joanna's baile de las sombras Suomeksi: Johannan tanssi varjojen kanssa. Nimi sai alkunsa erään Granadalaise...

Flamencotanssikoulu Escuela Carmen de las Cuevas valmennusmatka 2011

http://es.carmencuevas.com/ Tätä ovea tuli avattua moneen otteeseen Granadassa Espanjassa Sierran Nevadan vuorien alla. Olin jo kauan haaveillut kunnon "tanssilomasta" lainausmerkeissä kirjoittaen, koska loma kyseisessä koulussa olisi ollut rahan tuhlaamista. :) Takana oli kuukauden mittainen kesäloma Fuengirolassa parin edellisen kesän takaa, mutta en olisi ikinä uskonut, että se olisi ollut pikkuleikkiä tanssikengillä tähän tanssikouluun verrattuna. Nyt oli kyse ammattitason tanssikoulusta ja siitä, että saisin tehdä töitä tuplasti enemmän kuin koskaan olin tottunut tanssiani kohtaan tekemään. Kävellessäni aamuisin kapeita mukulaisia katuja jalkojani polttaen, sain todella pohtia, oliko minusta tanssijaksi ja riittäisikö motivaationi siihen tasoon, jota olin lähtenyt flamencosta hakemaan. Olin kuitenkin päättänyt yrittää. Miksi? Miksi halusin tuntea kivun kehossani, tuskan hien ja polton sisimmässäni? Siksi, että se tuntui elämälle ja tarkoitukselle. Siksi...